Avainsana-arkisto: kulttuuria

KOLUMNI Animaatiot nyt

fat_gumball__brighter_background___by_isaac618-d7lvuex

Lapsuus on tärkeä osa ihmisen elämää. Kaikki, mitä koemme silloin, heijastuu aikuisuuteen ja mahdollisesti vielä vanhuuteen. Siihen sisältyy niin kommelluksia kuin ihaniakin muistoja, joita voi nauraen muistella. Kaverit, lelut ja erilaiset hauskat tapahtumat yllätyksineen, puhumattakaan siitä vastuunvapaudesta, jota ei aina ymmärtänyt ennen varttumista. Parhaiten mieleen jäävät kuitenkin erilaiset elokuvat ja muut ohjelmat. Rakastetut hahmot lapsuudesta vetävät huulet väkisinkin hymyyn.

Lue loppuun

HAASTATTELU: Lukiolaiset ja lukeminen

lukeminen

Suomen YK-liiton mukaan maailmassa on 122 miljoonaa lukutaidotonta 15-24-vuotiasta nuorta ja arvoilta noin 61 miljoonaa lasta ei koskaan pääse kouluun. Suurin osa lukutaidottomista asuu kehitysmaissa. Suomessa ei täysin lukutaidottomia Tilastokeskuksen mukaan ole käytännössä ollenkaan, mutta luetun ymmärtäminen on kuitenkin heikentynyt viime vuosina. On myös käyty kiivasta keskustelua lukion opetussuunnitelmasta, joka ei velvoittaisi opiskelijoita lukemaan yhtään kokonaista kaunokirjallista teosta. Idis haastatteli kahta Helsingin kielilukiolaista heidän lukutottumuksistaan: Lue loppuun

Sibeliuksen juhlavuosi näkyi Helsingin kielilukiossa

Sibelius

Perjantaina 10.4. 2015 Helsingin kielilukio sai kokea jotakin sykahdyttävää. Sellisti Jussi Makkonen sekä pianisti Nazig Azezian tulivat kouluumme pitämään konsertin, jossa he soittivat säveltäjä Jean Sibeliuksen tuotantoa. Lue loppuun

Kuva

Viisi päivää Málagassa

IMG_4019

Lentomme kohti Málagaa lähti aikaisin lokakuisena sunnuntaiaamuna aloittaen seitsemän opiskelijan ja kahden opettajan leirikoulun Espanjassa. Lue loppuun

Shakista SM-pronssia!

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Koulumme shakkijoukkue osallistui Helsingissä järjestettyihin virallisiin shakin koulujoukkueiden Suomen mestaruuskisoihin. Kotiin tuomisena oli pronssimitali!  Lue loppuun

Firenzen inspiroiva Dante

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Italian kielen isäksikin nimetty Dante Alighieri on jättänyt suuren jäljen länsimaiseen kulttuuriin. Danten tunnetuimpiin teoksiin kuuluva Jumalainen näytelmä on klassikkoteos, jota tutkitaan yhä ja joka inspiroi uusia teoksia. Lue loppuun

Tiedeleiri Helsingissä

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Sunnuntaina 28. huhtikuuta odottava tunnelma vallitsi 13 Itäkeskuksen lukion opiskelijan joukossa. Helsinki-Vantaan lentokentän terminaali 2:ssa ei tiedetty, mitä edessä on. Lue loppuun

KOLUMNI (City-)Saamelainen?

Lapissa asuminen on myös auttanut arvostamaan luontoaKaikista Suomen kolmesta saamen kielestä tiedän hyvin vähän. Kolttasaamea puhun kahden lauseen ja muutaman numeron verran. Pohjoissaamesta osaan muutaman perussanan. Inarinsaamea en puhu lainkaan. En ole ikinä ollut saamenkielisellä luokalla. Kotonani ei ole ikinä puhuttu saamea. Isovanhempanikin puhuvat saamea vain silloin tällöin, harvojen tuttujensa kanssa. Mistä siis olen kehittänyt oman saamelaisidentiteettini? Lue loppuun