Metroviisut – lauluja radan varrelta

Metro-teema oli innoittanut abien rekkajulisteitakin

Syksyllä alkanut lyriiikkapaja-projekti huipentui koskettavaan ja vahvasti dramatisoituun konserttiin 24.4. Svenska Gårdenilla.  Konsertissa kuultiin Itäkeskuksen lukion, Sibeliulukion sekä Keski-Helsingin työväenopiston opiskelijoiden sanoituksia ja sävellyksiä.

Rocklyriikka- ja sävellyskurssit olivat koonneet yhteen eri-ikäisiä, sekä harrastajia että ammattilaisia, tekemään musiikkia ja esiintymään. Prosessista syntyi Metroviisut.

Illan esityksessä Itäkeskuksen lukiosta olivat mukana Mikko, Atte, Toni, Erik, Antero ja Nico, joista jokainen esitti sanoittamansa ja säveltämänsä laulun. Osaamisensa ja tukensa projektiin oli tuonut myös musiikinopettajamme Tiina. Ohjauksesta ja lavastuksesta vastasi Susanna Metsälä.

Pääosassa olivat laulut mutta dramatisointi oli kutonut niistä kokonaisuuden, jonka aikana yleisö sai tutustua erilaisiin ihmisiin ja kohtaloihin. Laulut olivat kuin välähdyksiä öisessä kaupungissa. Lavastus ja dramatisointi olikin toteutettu kekseliäästi – yleisön edessä hypättin metron kyytiin, rullattin susheja, jaettiin aamupostia ja pysähdyttiin ikkunan taa unelmoimaan. Näin esitettiin myös yhdenlainen tarina itse Helsingistä.

Kaiken kaikkiaan – monet laulut kertoivat yksinäisestä elämästä ja kaipuusta. Näitten laulujen hahmot olivat jopa rujoja mutta niitten kaikkien sisällä tunteet kuohuivat – oli surua, vihaa mutta empatiaankin. Tarinan vaihtuva tempo ja taidokkaat musiikkisovitukset vahvistivat eri tunnelmia, ja tunteiden kirjo näkyy laulujen nimissäkin: Kaikki pursuu yli, Taloudellista ahdinkoa, Samantekevää,  Kiusantekijä, Kuka paljastaisi yksinäisyytensä.

Ps. Osa sanoituksista löytyy aiemmin ilmestyneestä lyriikkapajajutusta

https://itislukio.wordpress.com/2009/10/25/lyriikkapajassa-kuhisee-ii/

 

TEKSTI: Marita Juntunen

KUVAT: Minttu Raitasuo

Mainokset

Kommentointi on suljettu.