Oli lauantai 21.4 2012. Pieni ryhmämme Itäkeskuksen lukiosta lähti liikkeelle aikaisin aamulla kohti suurta Venäjää. Tapasimme rautatieasemalla, josta matkamme jatkui Allegro-junalla Pietariin.
lehden numerot
Linkkejä
Oli lauantai 21.4 2012. Pieni ryhmämme Itäkeskuksen lukiosta lähti liikkeelle aikaisin aamulla kohti suurta Venäjää. Tapasimme rautatieasemalla, josta matkamme jatkui Allegro-junalla Pietariin.
Yksitoista Itiksen ekaluokkalaista vietti unohtumattoman leirikouluviikon 22.–29.4. saksalaisten ystävyyskoululaisten luona. Mukana matkalla olivat opettajat Anne Isotalo ja Ulla Ristimäki.
Paljon terkkuja Englannista, jossa minä jo aloittelen kesälomaani. Jos ihan totta puhutaan, niin ei loma vielä virallisesti ole alkanut, mutta koska olen vaihto-oppilas, kouluni loppui juuri. Täällä on meneillään lukuloma. Itse olen tehnyt jo kaikki kokeeni yhtä näytelmää lukuun ottamatta.
Kevään alkaessa starttasi käyntiin myös kahteen viikkoon mahdutettu lukiolaisten turvakurssi. Kurssi koostui neljästä luennosta sekä varuskuntaviikonlopusta Santahaminassa.
Itäkeskuksen lukiosta 1998 ylioppilaaksi valmistunut Haider Al-Hello väitteli tohtoriksi Helsingin yliopiston Bio-ja ympäristötieteitten tiedekunnassa.
Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.