Ykkösenä Itiksessä

Lukuvuoden ensimmäinen jakso ja koeviikko ovat nyt takana. Uudet ykköset ovat oppineet paljon uutta ja ihmeellistä lukion saloista sekä päässeet opiskelun makuun.

Miksi Itikseen?
Yläasteella itselle sopivinta lukiota etsiessä koulumatkan helppous oli yksi merkitsevistä tekijöistä. Itäkeskukseen onkin melko yksinkertaista tulla mistä tahansa ilmansuunnasta julkista liikennettä käyttäen. Vieraista kielistä ja kulttuureista kiinnostuneina erityisesti lukion kielilinja vaikutti meistä hyvin houkuttelevalta. Lisäksi monet tutut peruskoulusta ja harrastuksista valitsivat Itäkeskuksen lukion. Uusi koulu ei tuntunutkaan niin vaikealta paikalta, kun siihen saattoi tutustua ennestään tuttujen kavereiden kanssa.

Mikä muuttui?
Lukiossa peruskoulun 45 minuutin oppitunnit vaihtuivat 75 minuutin pituisiksi. Pitkiltä kuulostaneet tunnit kuluivat kuitenkin yllättävän nopeasti heti alusta lähtien. Pidemmillä tunneilla saa enemmän aikaan, ja näin koulupäivässä on vähemmän eri oppiaineita kuin peruskoulussa.  Ensimmäisillä opon tunneilla kurssivalinnat vaikuttivat aivan mahdottomalta tehtävältä, mutta pian syvällisen ohjauksen myötä olimme kaikki työntouhussa kurssitarjottimiemme parissa.

Monet olivat pelotelleet läksymäärän kasvusta, mutta todellisuus läksyistä yllätti positiivisesti. Vaikka läksymäärä toki kasvoi, kotitehtävät eivät tunnu suurelta taakalta. Onneksi järjestelyt koulussa toimivat jo ensimmäisenä koulupäivänä, kun saavuimme jännittyneinä uuteen opinahjoomme. Oman ryhmän löysi helposti, kun se kerrottiin kouluun saapuville ykkösille jo etuovilla. Kaikille oppilaille jaetut Itis-oppaat ovat neuvoneet monen ihmetyksen aiheen kanssa, ja onkin uskomatonta, kuinka niin pienestä vihkosesta löytyy niin paljon hyödyllistä tietoa. Onnistuneesta lukio-opiskelun alusta huolimatta rankalta kuulostaneen koeviikon lähestyminen stressasi.

Ensimmäinen koeviikko oli kaikesta jännityksestä huolimatta myönteinen kokemus. Vaikka kokeita olikin päivittäin ja lukeminen välillä maistui puulta, viikko ei tuntunut lopulta yhtään niin rankalta kuin pelkäsimme. Koska koulussa käytiin tekemässä vain kokeet, aikaa rentoutumiselle ja itsenäiselle lukemiselle jäi enemmän. Kurssien aikana luetut kappaleet ja tehdyt kotiläksyt vähensivät opiskelutaakkaa koeviikolla, sillä kokeita varten tarvitsi vain kerrata ennestään tuttuja asioita.

Miten sujui ykkösten iltapäivä?
Muutama viikko koulun alun jälkeen tutorit järjestivät meille ykkösille oman tapahtuman: ykkösten iltapäivän. Ykkösten iltapäivää varten jokaiselle ryhmälle oli kerrottu oma pukeutumistyyli. Meidän ryhmämme 11A:n teemana oli hippi. Muita tyylilajeja olivat muun muassa hip-hop, kauhu ja scifi. Iltapäivää edeltävillä oppitunneilla näkyikin mitä yllättävimpiä asukokonaisuuksia, ja mielenkiinto tulevaa kohtaan kasvoi tunti tunnilta. Jopa monet opettajat olivat noudattaneet ansiokkaasti ryhmänsä pukeutumisteemaa. Kakkosten ja abien poistuttua ihmettelemästä ryhmille annettiin tehtäväksi kehitellä omaan teemaansa sopiva lyhyt esitys. Meidän ryhmämme päätyi tekemään näytelmän Lumikista ja hipeistä. Esitysten joukosta löytyi näytelmien lisäksi niin musiikkia  kuin tanssiakin. Tuomaristo julisti voittajaksi luokkamme ,ja ykköspalkinnoksi saimme hienon trumpetin koristamaan luokkaamme sekä 50 euroa, jonka käytimme herkutteluun ryhmänohjaustunnilla.

TEKSTI JA KUVAT: Hanna Lottonen ja Eleonora Oksman

Kommentointi on suljettu.