Tervetuloa Idiksen äärelle, vanhat ja uudet lukijamme!
Lukuvuosi 2011–2012 alkaa uuden toimituksen voimin.
Ikkunasta näen harmaan syyspäivän. Puiden lehdet leijailevat märälle asfaltille. Sataa ja tuntuu, ettei jaksaisi tehdä mitään. Enkä ole ainoa. Näin syksyisin monia kyllästyttää, kun koulusta mennessä ja sieltä lähtiessä on hämärää. Moni meistä tuskin huomaa satunnaisia auringinpilkahduksia koulupäivän aikana. Mistä löytäisimme innostuksen ja jaksamisen syksyyn?
Tässä kolme vinkkiä jaksamiseen.
1. Kaverit ovat erinomainen piristys syksyyn. Tehkää yhdessä jotain, sillä samanhenkinen seura on yksi parhaista keinoista piristyä.
2. Harrastukset. Mikäs onkaan sen parempi kuin harrastus, josta tykkää. Siinä unohtuvat niin arki kuin harmaus, kun pääsee tekemään sitä, mistä pitää.
3. Rentoutuminen. Joskus yksinkertaisesti ei tarvitse tehdä mitään. Voi vain olla ja elää juuri siinä hetkessä. Toisille rentoutuminen on käpertymistä peiton alle kuuntelemaan musiikkia, kun taas toinen voi rentoutua juoksulenkillä ulkona. Pääasia rentoutumisessa on se, että tekee sitä mistä itse pitää.
Eikös siis käännetä tuo syksyinen ankeus arjen iloksi. Seuraavan kerran, kun arjen harmaus yllättää, yritän nostaan suupielet hymyyn ja ajatella, että syksy on vain yksi neljästä vuodenajasta.
Piristävää syksyä kaikille ja tervetuloa Idiksen maailmaan!
Saana Keränen
