Alkusyksystä heti koulujen alettua saivat osa 10B-ryhmän opiskelijoista ja muutama muu opiskelija karistaa muutamaksi päiväksi Suomen pölyt jaloistaan ja ottaa pienen piristysruiskeen juuri alkaneeseen arkeen lähtemällä luokkaretkelle Lontooseen.Kokoonnuimme Helsinki-Vantaan lentokentällä torstaina 25. elokuuta jo puoli kuuden aikaan aamulla: matkamme kohti Lontoota alkoi. Reissuun mukaan lähteneiden opettajien Mervi Kannelniemen ja Marja Tuomiston johtamina selviydyimme nopeasti lähtöselvityksestä ja turvatarkastuksesta. Parin tunnin lento taittui monelta nukkuessa, koska yöunet olivat jääneet kaikilta vähäisiksi.

Matka Heathrow’n lentokentältä Lontooseen taittui vajaassa tunnissa Undergroundilla, paikallisella metrolla, jota pääasiassa käytimmekin liikkuessamme ympäri kaupunkia. Melko vaatimattomaksi osoittautunut, mutta nimeltään kunnianhimoinen Royal Bayswater Hotel -hostellimme oli suhteellisen rauhallisessa Bayswaterin kaupunginosassa, joka sijaitsee aivan Hyde Parkin kupeessa. Hostellin läheisyydessä oli lähinnä vain pieniä matkamuistomyymälöitä ja pikaruokaravintoloita, joissa söimme kerran jos toisenkin. Hostellilta oli lähimmälle metroasemalle matkaa vain muutaman kymmenen metrin verran, joten sijainti oli hyvä.
Hotellissa majoituimme 4–6 hengen huoneisiin, joissa jokaisessa oli kerrossängyt. Vaikka sijainti olikin mainio, hostelli ei välttämättä vastannut kaikien odotuksia, ja pieniä ongelmia huoneiden yleiskunnossa ilmenikin matkan aikana. Aamupala meille toki tarjoiltiin hotellin ruokailutilassa joka aamu, ja aulassa oli tietokoneita, joita sai käyttää pientä maksua vastaan.
Ohjelmaa oli järjestetty joka päivälle, mutta iltapäivät ja illat olivat vapaa-aikaa. Saimme mennä, minne halusimme, kunhan vain ilmoitimme aikeemme. Näin tuli varmistettua se, että kaikki pääsivät matkan aikana vierailemaan haluamissaan kohteissa.
Ensimmäisenä päivänä lounaan ja pienen levähdyshetken jälkeen lähdimme “pienelle” (viisituntiselle) iltapäiväkävelylle tutustumaan kaupunkiin, jossa viettäisimme loppuviikon. Ensin vierailimme British Museumissa, joka oli valtavan suuri lasikattoinen rakennus. Siellä vietimme pari tuntia tutkimalla mielenkiintoisia esineitä entisiltä kansakunnilta koko ihmiskunnan historian varrelta.
Kulttuuriannoksen jälkeen matkamme jatkui kävellen Buckinghamin hulppealle palatsille, jota ympäröi iso aita ja hassunnäköiset aseistetut vartijat, jotka seisoivat ryhdikkäästi paikoillaan punaisissa puvuissaan ja suuret mustat pörröiset hatut päässään. Palatsilta kävelimme valtavan Hyde Park -nimisen puiston läpi takaisin hostellille, jolloin ilta alkoikin jo hämärtää. Lyhyiden yöunien, lentomatkan ja lähemmäs kymmenen kilometriä pitkän iltakävelyn jälkeen uni maistui hyvin, kunhan nukkumaan malttoi ensin mennä Lontoon yöelämältä.
Vapaa-aikaa meille jäikin paljon. Mahdollisuuksia sen käyttämiseen oli monia, sillä Lontoon undergroundilla matka taittui sujuvasti mihin vain. Metrolinjoja oli jopa kolmetoista. Oma hotellimme oli Bayswaterissa, mutta lähin underground-pysäkki oli Queenswaylla. Undergroundilla hotelliltamme pääsi nopeasti paikkoihin, kuten Oxford Circus, Marble Arch, ja Piccadilly Circus. Nämä paikat olivat täynnä ostoskeskuksia, museoita ja ravintoloita pikaruokapaikoista hienoihin ravintoloihin.
Jakauduimme usein kahteen ryhmään sen mukaan, mitä kukin halusi matkalla nähdä. Perjantaina osa meistä meni tutustumaan Natural History Museumiin, jossa siis on nimensä mukaan esillä muun muassa dinosaurusten luita, sukupuuttoon kuolleiden eläinten fossiileja, täytettyjä eläimiä sekä paljon erilaisia esillepanoja ekologisuudesta. Meneillään oli myös Sexual Nature -niminen näyttely, mutta koska sen jono kantoi mutkitellen aina museon ulko-ovelle asti, päätimme suosiolla jättää sen väliin; olimmehan jonottaneet sisään jo kuitenkin vajaan tunnin verran. Museo on siis suosittu, niin lapsiperheiden kuin muidenkin keskuudessa. Nähtävää oli paljon, ja museo jakautui kolmeen kerrokseen ja moneen eri siipeen. Rakennus itsessään oli kaunis ja goottilaistyylinen.

Osa meistä kävi myös aivan Natural History Museumin vieressä sijainneissa Victoria & Albert Museumissa ja Science Museumissa. Victoria & Albert Museumissa on taidetta ja vaatteita, kun taas Science Museumissa oli esillä kaikenlaista niin matematiikan, fysiikan, kemian kuin teknologiankin historiasta ja kehityksestä. Museo oli jaettu peräti viiteen kerrokseen, ja sieltä löytyi vempaimia avaruusaluksista lääketieteeseen. Kolmas ryhmä lähti tutustumaan sotamuseoon, Imperial War Museumiin, josta löytyi aitoa sodissa käytettyä kalustoa ja erittäin kiinnostavia ja yksityiskohtaisia näyttelyitä esimerkiksi natsi-Saksasta sekä kylmän sodan aikaisista salaisista agenteista.
Hostelli tarjosi siis meille vain aamupalan, mutta sekin oli sen verran aikaisin, että moni ei jaksanut sinne herätä pitkäksi venyneen yön jälkeen. Ruoat olikin hankittava itse, ja luonnollisesti – kun suurkaupungissa oltiin– valinnanvaraa oli runsaasti ja ravintoloita silmänkantamattomiin. Englannissa onkin paljon kuuluisia ravintola- ja kahvilaketjuja, joita ei Suomesta löydy, kuten esimerkiksi Burger King, Kentucky Fried Chicken sekä Starbucks. Myös paikallisiin ruokiin piti tietysti tutustua, ja keskustassa sijaitsevassa pikkuravintolassa kuuluisa englantilainen herkku Fish and Chips maistui erinomaiselta. Kunniamaininnan ansaitsee myös niin ikään keskustassa Oxford Streetin lähellä sijaitseva Guerilla Burgers, jota useampikin porukastamme kehui parhaaksi hampurilaisravintolaksi, jossa oli ikinä syönyt.
Lauantaina oli alun perin tarkoitus mennä Madame Tussaudsiin, mutta saavuttuamme vahakabinetille jonot olivat hurjat, ja olisimme joutuneet kuluttamaan päivästämme yli kolme tuntia pelkkään jonottamiseen. Päätimme siis mennä Scherlock Holmes -museoon, joka ei ollut kovin iso ja jota ei museoksi olisi tunnistanut. Museossa jokaiseen huoneeseen oli lavastettu jokin kohtaus Scherlock Holmesin tarinoista. Museon vieressä oli myös iso Beatles-kauppa, josta monet löysivät jotakin kotiin vietävää. Toinen osa porukasta lähti Tower of Londoniin, suureen historialliseen linnoitukseen joka on nykyään hyvin suosittu turistikohde. Linnoituksen vanhanaikaisissa holveissa riitti tutkittavaa, ja kun kyseessä oli turistien suosima paikka, oli paikassa tietysti myös ravintoloita.
Englannin meri-ilmaston vaikutuksen huomasi hyvin, sillä joka päivä jossain vaiheessa satoi. Emme antaneet pikku sateen kuitenkaan pilata mahtavaa matkaamme, jota tulemme muistelemaan vielä pitkien aikojen päästä. Sunnuntaina olimme perillä kotona vasta keskiyön maissa, mutta vaikka seuraavana aamuna pitikin herätä taas kouluun, oli väsymys pientä verrattuna siihen unohtumattomaan kokemukseen, jonka Lontoon leirikoulu meille antoi. Suosittelemme leirikouluja lämpimästi KAIKILLE.
TEKSTI: Kia Georgsson, Pinja Virtanen ja Jami Behm
KUVAT: Veikka Saaristo, Kia Georgsson

